Liikeidean rahoitusvaihtoehdot

 

Onko sinulla intoa yrittäjyyteen ja ainutlaatuinen idea, mutta siihen tarvittava pääoma on ongelma? Ensimmäinen yrittäjien ominaislaatu on, että he tietävät, että keinot löytyvät kaikkeen. Tässä kirjoituksessa erittelen muutaman alhaisen kynnyksen vaihtoehdon innovaation kehittämisen rahoittamiseen. 

 

Julkiset rahoituslähteet 

Nämä tahot myöntävät erilaisia tukia, rahoitusta ja palveluita niin isompien kuin myös pk-yritysten liiketoiminnan aloittamiseen, kehittämiseen sekä kansainvälistämiseen. Innovaation kehittämisen alkuvaiheessa voi olla hankalaa saada rahoitusta yksityisiltä sijoittajilta, siksi julkiset rahoituslähteet ovat erityisen hyödyllisiä yritystoiminnan alkuvaiheen rahoittamiseen. Näiden rahoituslähteinen vahvuus on erityisesti niiden tarjoamat asiantuntijoiden palvelut yritystoiminnan kehittämiselle. 

Tällaisia tahoja Suomessa ovat: 

  • ELY (Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) 
  • Business Finland 
  • Finnvera 

 

Joukkorahoitus 

Joustavin rahoituksen lähteen täytyy kuitenkin olla joukkorahoitus. Sitä voi hakea kuka tahansa ja rahoittajat päättävät mihin ideaan uskoa ja miksi. Rahoituksen kynnys on myös rahoittajille alhainen, sillä mukaan pääsee hyvin alhaisilla summilla ja jos kohde kokonaissummaan ei päästä, rahat palautuvat automaattisesti rahoittajille.  

Kyseessä siis on verkkosivusto, jolle julkaistaan liikeidea ja tavoitesumma rahoitukselle. Näihin voivat sitten kaikki ideasta kiinnostuneet sijoittaa haluamansa määrän erilaisia vastineita vastaan. Vastineena voi toimia mm. lopullinen tuote (vastikkeellinen joukkorahoitus), yrityksen osakkeita (sijoitusmuotoinen joukkorahoitus), korollinen takaisinmaksu (lainamuotoinen joukkorahoitus), osuus liiketoiminnasta (arvopaperipohjainen joukkorahoitus) tai osuus tulevista tuloista (voitonjako/tulonjako malli). 

Vastikkeelliset joukkorahoituspalveluiden alustat toimivat myös erinomaisesti tuotteen/palvelun toimivuuden testaamiseen. Saat ideaa siitä, millaisia ihmisiä ideasi kiinnostaa ja heidät pystyy ottamaan kehittämisprosessin mukaan palautteen ja kehittämistoiveiden muodossa. Näin kehittyy ydinasiakaskunta ja sen koosta sekä innokkuudesta pystyy päättelemään idean menestystä sen julkaisun jälkeen. Myös virheet ja ongelmat jäävät tämän pienemmän testiryhmän sisälle ja ehdit hiomaan tuotetta/palvelua asiakaspalautteen pohjalta ennen sen laajemmille markkinoille julkaisua.  

Tärkeää on muistaa tällaista rahoitusta hakemista harkitessa, että alustalla esiinnytään omalla naamalla ja jos idea ei ole perusteellisesti suunniteltu tai se on jollakin tavalla ongelmallinen, voi se vahingoittaa mainetta ja vaikeuttaa rahoituksen saamista tulevaisuudessa. Lisäksi varmista, että ideasi on ainutlaatuinen eikä loukkaa kenenkään muun tekijänoikeuksia. Samalla turvaa omat aineettomat oikeutesi, ettei joku näe ideaasi alustalla ja tykästy siihen niin paljon, että varastaa idean. Tämä rahoitustapa myös työllistää muita enemmän markkinoinnin ja ihmisten aktiivisesti mukaan innostamisen muodossa. Huonoimmat tulokset tulevat, kun vain lätkäisee ideansa alustalle, eikä sen jälkeen tee mitään ihmisten mukaan aktivoimisen eteen. Markkinoiminen ja asiakkaiden kanssa suhteen luominen tosin on lopulta tärkeä osa kaikkea yritystoimintaa. 

Joukkorahoitus alustoja:

  • Sijoitusmuotoinen joukkorahoitus:
    • Invesdor
  • Hyödyke tai vastinemuotoinen joukkorahoitus:
    • Mesenaatti 
    • Indiegogo
    • GoFundMe
  • Lainamuotoinen joukkorahoitus:
    • Fellow Finance 
    • Vauraus Suomi 
    • UB Rahoitus 
    • Alexandria Yritysrahoitus
    • Fundu 

 

Nämä rahoituslähteet ovat erityisen helposti lähestyttäviä ensimmäistä liikeideaansa kehittäville ja toivottavasti innostavat uusia yrittäjiä kokeilemaan siipiään. KontaktiVerkko toimii ELY:n Yritysten kehittämispalveluiden palveluntarjoajana Innovaation kaupallistaminen-konsultoinnissa ja Markkinointi ja asiakkuudet-konsultoinnissa. Voimme auttaa sinua kehittämään ideaasi markkinoille valmiiksi ja kartoittamaan siihen tarvittavat tuet ja muut resurssit. Lue lisää palvelusta täältä ja tee hakemus tai ota yhteyttä.