ELY-konsultointi: Innovaation kaupallistaminen 

Walmu

 

walmu.png

 

Konsultoinnilla lähdettiin hakemaan uusia myyntitapoja palvelun esittelyyn ja ideoita asiakkuuksien kehittämiseen.  

Mikä Walmu? 

Walmu on asiakashallintajärjestelmä, joka auttaa hallinnoimaan palvelukokonaisuuksia työllistämis-, nuorisotyö-, kuntoutus- ja maahanmuuttopalveluissa. Henkilön tiedot täytetään kerran järjestelmään, josta ne ovat helposti nähtävillä asianmukaisille asiantuntijoille. Mm. Kykyviisari-toiminnon avulla yksilö pystyy itsearvioimaan työ- ja toimintakykyään, tehden heidän työllistämisestään helpompaa, miellyttävämpää ja persoonallisempaa. Lisäksi saadaan arvokasta ymmärrystä työttömyyteen johtavista kuin myös sitä ylläpitävistä tekijöistä. 

KontaktiVerkko valikoitui paikallisuuden vuoksi ELY:n Yritysten kehittämispalveluiden konsultiksi. Walmun Pasi Heikkinen onkin tyytyväinen valintaan sillä he ovat ostaneet viime vuonna paljon konsultointipalveluita ja KontaktiVerkon ammattimaisuus yllätti positiivisesti. ”Erilaisten projektien kautta viime vuonna tuli ostettua aika paljon teidän tyyppisiltä konsulteilta palveluita ja teillä oli kyllä ylivoimaisesti ammattimaisinta toimintaa” toteaa Walmun toimitusjohtaja Pasi Heikkinen.

 

Konsultoinnin sisältö 

Konsultoinnin aikana kartoitettiin Walmun lähtötilanne ja havainnollistettiin sitä mindmapin avulla, jotta heti alussa pystyttiin tarkemmin hahmottamaan kehittämisen kokonaisuutta ja yrityksen tulevaisuutta sekä näkemään ne asiat, joiden kehittämistä tulisi priorisoida. Lisäksi pidettiin palvelumuotoilun asiantuntijan, Anna Palokangaksen (Paloka) kanssa työpaja, jossa kartoitettiin, miten asiakasta palvellaan ennen asiakkuutta, asiakkuuden aikana ja asiakkuuden jälkeen sekä miten SaaS-palveluna toimiva ratkaisu tukee asiakasta koko asiakkuuden elinkaaren ajan. Yritykselle suunniteltiin myös lyhyt 15 minuuttia kestävä myyntiesitys etämyyntiin, jolla pyrittiin saamaan potentiaalinen asiakas kiinnostumaan pidempään tapaamiseen, jossa tehdään palvelun tarvekartoitus. 

Näillä toimenpiteillä pyrittiin saamaan kokonaisvaltaista kuvaa yrityksen vahvuuksista ja kehittämisen kohdista, selkeytettiin asiakkaanhoitoa, sekä ideoitiin näiden asioiden kehittämistapoja ja luotiin koukku asiakkuuksien luomiselle. 

 

Turvallisuuteen panostetaan 

Tällä hetkellä Walmu on auditoimassa koko järjestelmäänsä tietoturvan sekä ohjelmiston osalta. Tämä valmistuu syksyllä 2021. Kanta integraatio kerrotaan saatavan valmiiksi vuoden 2021 loppuun mennessä. Walmu on myös vuoden alusta erityisesti panostanut turvallisuuden vahvistamiseen mm. kryptaamalla kaiken järjestelmässä säilytettävän tiedon, koska asiakkaat käsittelevät arkaluontoisia asioita järjestelmässä, joten heidän täytyy pystyä luottamaan tietojen suojaamiseen.  

Koronan pikkuhiljaa hälvetessä ja työpaikkojen lisääntyessä toivommekin kuntien aktivoituvan hyödyntämään tällaisia työllistämistä edistäviä palveluita. Tällaisia tahoja tarvitaan. 

 

"Haasteen kautta lähdettiin liikkeelle myös tässä konsultoinnissa. Pitää olla joku sellainen ongelma, johon lähdetään hakemaan ulkopuolista näkemystä. Kyseenalaistamista ja sparrausta; se on sitä mistä saamme hyvää palautetta, ja missä koemme KontaktiVerkon asiantuntijoiden olevan hyviä."

-Kirsi Vuollet, asiantuntija, KontkatiVerkko  

 

walmu infobox.png